
Näköohjelmamme ovat muuttaneet miljoonien ihmisten elämän. Heitä saattaa olla paljon, mutta jokaisella ihmisellä, jonka näkö on palautettu tai sitä on parannettu, on tarina kerrottavana. Se kertoo turhautumisesta, pelosta tai avuttomuudesta ja sen jälkeen siitä odottamattomasta hetkestä, kun hän näkee maailman taas omilla silmillään ja pystyy heittäytymään uuteen elämään näkökyvyn ansiosta. Ihmisten auttaminen tällä tavalla on unohtumatonta, ja siihen riittää usein yksinkertainen leikkaus tai silmälasien lahjoittaminen. Keskimäärin 6 dollaria riittää jonkun ihmisen näkökyvyn palauttamiseen, miehen itsenäisyyden palauttamiseen, siihen että lapsi näkee liitutaulun koulussa tai isoäiti näkee lapsenlapsensa ensimmäistä kertaa. Tulokset ovat korvaamattomia. Täällä voit lukea joitakin heidän tarinoistaan.

Carlos Ecuadorissa näkee ensimmäistä kertaa saatuaan hoitoa lionien näönhoitokeskuksessa lapsille.

Nuori Khun Pichudom Kamputseassa pystyy lukemaan, oppimaan ja leikkimään entistä paremmin uusien lasiensa ansiosta.

Viisivuotias Pandah Malissa uneksii lentäjäksi tulemisesta kaihileikkauksen jälkeen.

Neljäsluokkalainen Handapangodage välttyi tarpeettomalta sokeudelta Sight for Kids -ohjelmassa järjestetyn seulonnan ja hoidon avulla.