Apurahat toiminnassa
Hätäapu SightFirst Lions-Quest

Vuonna 2011 hyväksyttiin 164 apurahaa yhteisarvoltaan 15 880 267,00 dollaria.

Lisätietoja apurahoista »
Kumppanuusohjelmat

Lapsuusiän sokeutta on vastustettu hoitamalla 121 miljoonaa lasta eri puolilla maailmaa.
Näköseulonta on annettu 211 000 Special Olympics -urheilijalle.
Kiinassa on tehty yli 5 miljoonaa kaihileikkausta.
Aasiassa 14 miljoonalle riskiryhmiin kuuluvalle lapselle on järjestetty näköseulontoja.

Tällaisia saavutuksia ei voi tehdä yksin. LCIF on pystynyt säilyttämään ja palauttamaan näkökyvyn niin monelle ihmiselle maailmassa vain kumppanuuksien avulla. Meillä on uusia ja pitkäaikaisia kumppanuussuhteita yrityksiin, hallituksiin, säätiöihin, muihin kansalaisjärjestöihin ja paikkakuntien johtajiin. Niiden avulla pystymme saavuttamaan yhteisiä tavoitteita, jakamaan osaamista ja hyödyntämään varoja tehokkaasti.

Nykyiset näkökumppanuutemme

Lapsuusiän sokeushanke 

LCIF:n SightFirst-ohjelma ja Maailman terveysjärjestö ovat yhdistäneet voimansa lapsuusiän sokeuden eliminointiprojektissa, joka on vahvistanut tai perustanut 34 tarveharkintaista lionien näönhoitokeskusta lapsille eri puolille maailmaa. Projektin seuraavassa vaiheessa perustetaan vielä 16 keskusta.

Lions-linssi ja Lionien näkökeskukset
Essilor International pyrkii kehittämään LCIF:n kanssa laadukkaan ja edullisen silmälasilinssin, jota voidaan käyttää humanitaarisessa työssä maailmanlaajuisesti. Lions-linssi otetaan ensimmäiseksi käyttöön useissa taittovirhehankkeissa Afrikassa ja Yhdysvalloissa.

Measles Initiative
LCIF tukee Measles Initiative -tuhkarokkohanketta. Tämä maailmanlaajuinen hanke pyrkii suojaamaan lapsia tuhkarokolta ja vahvistamaan jatkuvia rokotuspalveluja. Neljä Afrikan maata on valittu erityiseen Lions-Measles Initiative -pilottiohjelmaan.

Opening Eyes
LCIF ja Special Olympics ovat vuodesta 2001 lähtien järjestäneet yhteistyössä näköseulontoja, silmälaseja ja muita näönhoitopalveluja urheilijoille.

Pediatric Cataract Initiative -kaihihanke
Bausch + Lomb Early Vision Institute ja LCIF kehittävät ja toteuttavat yhteistyössä innovatiivisia, kapasiteettia lisääviä ehkäisy- ja hoito-ohjelmia kaihista kärsiville lapsille.

Sight for Kids
LCIF ja Johnson & Johnson Vision Care ovat kehittäneet yhteistyössä Sight for Kids -ohjelman, jossa järjestetään näköseulontoja ja näönhoitokoulutusta lapsille yhdeksässä Aasian maassa.

SightFirst China Action
Tämä yhteistyöohjelma Kiinan terveysministeriön ja Kiinan vammaisten liiton kanssa on järjestänyt miljoonia näkökyvyn palauttavia kaihileikkauksia. Sen puitteissa on lisäksi kehitetty leikkauskeskuksia maaseudulle ja toisen asteen näönhoitoyksikköjä.

print